Firma Oy:ssa liikkeellä eväsvaras

Kinkkupizza syöty
Firma Oy:ssa liikkeellä eväsvaras

Valtakunnalisesti toimivassa Firma Oy:ssa on liikkeellä eväsvaras, varoittaa eräs rosmon uhriksi joutunut työntekijä. Viimeisin tapaus sattui perjantaina ennen kahtatoista yrityksen Leppävaaran toimitilojen neljännessä kerroksessa.

Nälkäiseksi jääneeltä asiakaspalveluyksikössä työskentelevältä Maija Meikäläiseltä hävisi jääkaapista kinkkupizza. Meikäläinen pitää ruokavarkautta vakavana, ja on lähettänyt asiasta tiedotteen kaikille yrityksen työntekijöille sekä lehdistölle.

Varastelulle ei Meikäläisen mukaan ole puolustusta.

- Se, että ruuassa ei lue kenenkään nimeä ei todellakaan tarkoita sitä ettei se ole kenenkään, Meikäläinen sanoo.

Meikäläinen on ryhtynyt toimenpiteisiin ruoan varastelun lopettamiseksi ja voron kiinniottamiseksi. Tutkimuksistaan Meikäläinen paljastaa vain sen, että hän on “nälkäisenä vaarallinen”, ja että aikoo aloittaa jääkaapin tehovalvonnan.

- Webbikamera on asennettu, Meikäläinen sanoo.

---

There is 1 other entry posted on this day.