Kun Päivän pamausta pitää laihduttaa

Jos on kompulsiivinen ja vähän hölmö, niin tekee niin kuin minä, ja aloittaa Päivän pamaus -listan käyttämisen tilaamalla kaikki mahdolliset blogit (sillä niitähän voi sitten myähemmin karsia). Tämä on huono idea. Karsiminen vaatii oikeasti työtä—se ei siis käy noin kevyen surffailun ja naljailun ohella.

Jos valitsee kuitenkin tämän kivikkoisemman tien, kannattaa Pamaus-listan karsimiseksi kehittää tietyt säännöt, joiden avulla päättää mahdollisimman tehokkaasti haluaako blogia seurata. Tässä ovat minun sääntöni.

  1. Sietääkö blogia katsoa? Jos blogin ulkoasu on niin, höm, inspiroitunut, ettei tekstiä pysty lukemaan, kannattaa blogi jättää tilaamatta. Samoin jos ulkoasu on niin a) tylsä tai b) sietämättömän ruma, ettet kykene sivua avaamaan ilman naaman vääntymistä pakkoirvistykseen.
  2. Sisältääkö blogi vaihtelevan pituisia merkintöjä? Tämän huomaaminen oli minulle hienoinen yllätys. Olisin luullut, että pitkät ja hartaasti kirjoitetut päivittäiset merkinnät olisivat blogien mieluisinta antia, mutta ei. Jotain vikaa blogissa on pakko olla, jos tekstiä kertyy joka päivä yli 1500 sanaa.
  3. Vastaako bloggaaja itsestään kertoviin kyselyihin? Jos kyllä, voi peruutuksen tehdä huoletta. Sääntöön on tietenkin poikkeuksia, mutta tehokkaasti tämä sääntö ainakin toimii. Kyseilyissä ja quizeissa ei ole mitään vikaa, ne ovat varmasti hyvin mielenkiintoista ja valaisevaa puuhaa. Ehkä jopa terapeuttisiakin. Minua ne eivät kuitenkaan kiinnosta—ellen jo tunne blogia tai sen kirjoittajaa entuudestaan (missä tapauksessa tuskin joutuisin miettimään blogin peruuttamista näillä kriteereillä ollenkaan).

Kas noin, johan Pamaus-listasta tuli käyttökelpoinen. Mutta sanokaahan: onko epäeettistä tilata omaa blogiaan? Koska kyllähän nyt omaa blogia lukee, eiks nii?

---

There are 11 other entries posted on this day.